perjantai 22. elokuuta 2014

Friends forever and new things for mami..

Ensinnäkin haluan kertoa kuinka IIIHANAA tänää oli nähdä monien vuosien takaa rakkaita ystäviäni! :) On aivan uskomatonta, että vaikka emme olleet nähneet useampaan vuoteen silti sitä juttua riittää ja tuntuu kuin olisimme tavanneet juuri viime viikolla! Niin se vaan on, että parhaat ystävät on niitä joiden kanssa riittää aina puhuttavaa vaikka viime näkemästä olisi todella paljon aikaa<3 Kaiken lisäksi aamulla bussimatka taittui entisen ammattikoulukaverini kanssa, oli todella mukavaa nähdä ja vaihtaa kuulumisia :)

Ja nyt niihin ostoksiin :) Tällä viikolla on tullut osteltua vähän kaikenlaista niinkuin tuossa viime postauksessa jo kerroinkin, freddyt saapuivat jo heti tiistaina mutta postailen niistä ensiviikolla kun on aikaa ottaa kunnolla kuvia :)


 Aloitetaan HM:n paidoista, perus paitoja joita voin käyttää sekä arkena että menoilla. Valkea paita ulottuu juuri puoleen vatsaan, joten sitä on mukava yhdistellä eri paitojen kanssa :)

 Warpin pipo, jäi käsiin kun oli alennuksessa :) Tulevaa syksyä varten..

Ice Peakin paita, heräte ostos edullisen innan vuoksi :)

Race Marinen paita, todella pehmeän tuntuinen päällä. Taas kerran oli ongelmia valita kokoa, 38 koko on väljä keskivartalolta mutta juuri sopiva hartioista, kun taas 36 oli sopiva muuten mutta aika napakka hartioista. Silti valitsin koon 36, sillä tiedän että jos paita ei kutistuisikaan pesussa tarpeeksi se jäisi vaan käyttämömäksi vaatekaapin pohjalle.
Seuraavaksi minulla olisi tarkoitus ostaa Race Marinen huppari, rakastan niitä! :)


Kuvassa väsynyt naama torstailta, huomaa että viikon lyhyet yöunet alkoivat jo painaa kehoa vaikka mieli oli virkeä. Ihanaa että on perjantai, toivon mukaan aamulla nukutaa hieman pidempään kuin 7! Kuopus tuossa juuri heräili itkeskellen, kovasti oli nenä tukossa nukkumaan mennessä ja edelleen, saa nähdä minkälainen yö tulee.
Ainiin Uusi Päivän uusi ennakko jakso tuli tänää, täytyykin se huomenna katsastaa heti aamulla! :)

Muutin hieman blogin banneria, toivottavasti se on hyvä, mitä tykkäätte muuten blogin ilmeestä? Mielelläni otan palautetta vastaan :)


Nyt hyviä öitä kaikille<3

 With love: Mimmu




6 kommenttia:

  1. Kiva ilme uudistuksen jälkeen, vaikka edellinenkin toki oli kiva! :) Ihania ostoksia oot tehnyt, ja sulla on kyllä niin mieletön vartalo! Ihailen etenkin noita sun jalkoja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että on mieleinen, itse olen ollut jo hetken aikaa tyytymätön blogin banneriin mutta nyt se saa kelvata hetkeksi :)
      No kiitän kovasti, on mukavaa kuulla mille näyttää kun jotenkin omasta mielestä taas keho ei ole koskaan valmis enkä ole itse ikinä tyytväinen siihen :D Mutta hyvään suuntaan ollaan menossa :)

      Poista
  2. kivoja ostoksia oot löytänyt ja multa löytyy samanlainen t paita hennesistä;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika usealla varmasti on noita :D mutta nuo on mukavia päällä :)

      Poista
  3. Tosi kivoja ostoksia oot tehnyt! :) Ja muutenkin tosi kivan oloinen tää sun blogis! ♥ :)

    Kurkkaisithan myös, ja heittäisit vaikka mielipidettä?(:
    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥