keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Last night of 2013



 Viimeinen päivä ja ilta meni oikein mukavasti, teimme herkkuruokaamme tortilloja, nautimme yhdessäolosta ja myöhemmin illallal valoimme tinat jonka jälkeen yritimme lähteä ulos :D
Pojat olivat saaneet jostain päähänsä että ulkona on avaruusolioita jotka ampuu niitä raketteja :D Esikoinen uskaltautui edes hetkeksi kanssani ulos sytyttelemään sähtisädetikkuja mutta pienempi ei sitten uskaltautunut ulos yhtään. No minkäs teet vaikka kuinka yrittää selittää mistä pauke johtuu ei ne pienet ymmärrä <3 
Illalla nukkumaan mentäessä kuopus veti peiton naamalle, ei suostunut ottamaan pettoa poies naamata ja lopulta nukahti äidin kainaloon<3 
 Tuosta jauhelihasta vielä, ostan nykyään luomu jauhelihaa jos sitä vain on saatavilla ja muista jauhelihoista käytän vain naudan jauhelihaa

Tänään ajattelin että voisimme laittaa kuuden pakettiin, on se jo ollut joulukuun puolesta välistä asti. Hyvä niin siillä se on ollut ehkä ainut joka on tuonut joulumieltä tähän pimeyteen.
En voi sille mitään että ilman lunta mulla ei ole joulua. Onneksi lapsia se ei tunnu yhtään haittaavan :)

Huoh, huomenna täytyisi jaksaa jo vääntäytyä kouluun!! Musta on aivan uskomatonta että ovat laittaneet näille päiville koulupäiviä! Olisin ollut todella mukavaa lähteä sukulaisten luokse mutta eipä tässä välissä mihinkään kerkeä... Ahdistaa jo muutenkin kun on niin paljon tehtäviä koulussa enkä ole saanut niitä tehtyä edes joululomalla. Noh ehkäpä viikonloppuna otan itseäni niskasta kiinni ja alan tekemään niitä!

Huomenna koittaa arki ja me herättiin tänä aamuna klo 10. Mitenkähän onnistun saamaan lapsukaiset ajoissa aamulla hereille? Noh ehkäpä tänää jää päikkärit välistä ja yritetään ajoissa illalla nukkumaan!

Ostin muuten eilen pakallisesta S-Marketista kuivashampoon, ajatteln kokeilla miten tommoinen tavallisen kaupan kuivashampoo toimii :)




2 kommenttia:

  1. Mä käytän Klippoteketin kuivashampoota ja se on ollut parasta ! Kokeilin myös Proffin kuivashampoota, mutta puhdas olo kestää ehkä pari tuntia:/ Laita kokemuksista tänne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, käytän itsekin tuota Klippoteketin hopea shampoota ja se on kyllä ollut hyvää :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥